Faskia- terveys- ja liikunta-alan uusin hullutus?

Kerron seuraavassa ammattilaisen pomminvarman vinkin faskian, kuin faskian avaamiseksi. Lisäksi kerron miksi emme ole manuaalisesti, rullilla, kaulimilla, tai palloilla muokattavia Barbababa- olentoja fysiologisin perustein.

Faskia. On uusi taikasana, joka vetää salit ja kurssit täyteen sekä ammattilaisia, että maallikoita. Venyttely on so last season. Faskia on nyt se juttu. Mitä se edes on, ketä se edes kiinnostaa, kun kaikki availee möyhii, kopeloi ja kourii faskiaa ja kaikki kansa kömmertää foam rollerin päällä eri asennoissa ”avaten faskiota”.

Toiminta muistuttaa epämukavaa hylkeen, tai merileijonan könyämistä. Myös ääntely on jotain samanlaista, kuin merileijonien mölyäminen, kun rullaaminen sattuu, mutta se ”avaa faskioita”. Otaksun, että hylkeillä ja merileijonilla on noin yleisesti ottaen mukavampi olo, vaikka rantakalliolla kömmertäminen näyttääkin samalta, kuin usein foamrollaaminen.

Tässä jokin aika sitten minulta tiedusteltiin, että mikä olisi hyvä tapa avata reiden ulkosivun kalvoa, tuota alati tiukkaa ja kipeääkin rakennetta, tractus iliotibialis hienommalta nimeltään.

No, ammattilaisena minä tiedän takuulla markkinoiden parhaan tavan avata tuo faskia. Tässä se tulee:

Ota kirurginveitsen kahva numero 4 ja terä numero 22. Kiinnitä terä veitsen kahvaan. Paljasta avattava alue suoliluun harjanteesta polven alapuolelle asti, ja tee veitsellä reiden etupintaan kevyellä vedolla pitkä ihoviilto suoliluun harjanteesta aina polvlilumpion alapuolelle asti. Tarkkaile viillon syvyyttä. Viillä tarpeeksi syvälle läpäistäksesi ihonalaisen rasvakerroksen, mutta pyri säilyttämään reiden leveä peitinkalvo (fascia lata),  joka ympäröi koko reittä ja reiden lihaksistoa, ehjänä.

Kun olet saanut ihoviillon tehtyä laita veitsi sivuun hetkeksi ja laita sormet viillon sisään ja etene sormin ihonalaiskudoksen ja tractus iliotibialiksen pinnan välissä kohti reiden takaosaa. Kun olet saavuttanut tractus iliotibialiksen posteriorisen reunan tartu siitä sormilla kiinni. Tässä välissä saatat joutua avaamaan ihoviiltoa hieman enemmän veitsellä saadaksesi tractus ilitiobialiksen esiin paremmin.

Näet nyt selvästi tractus iliotibialiksen, tuon tiukan, tiiviin ja kovan kalvoisen juosteen, joka kulkee tensor fascia lata lihaksen päältä reiden ulkosivua pitkin polvinivelen yli kiinnityäkseen tibiaan ja joillakin juosteilla myös fibulan päähän. Ja kiinnitäthän huomiota siihen jatkumoon, jonka tractus iliotibialis muodostaa säären lateraalisen ja anterioristen lihaskalvojen kanssa, jatkuen täten säärtä pitkin aina nilkkaan ja jalkaterään asti. Rakenteen nimeäminen ja kuvaaminen jostain alkavaksi ja johonkin loppuvaksi on usein anatomiassa vain anatomista (kreikan kielen sanat josta anatomia saa alkunsa: ana ja temnos tarkoittaa vapaasti käännettynä ”erotella osikseen”) työtä helpottavaa.

Tätä hetken ihasteltuasi huomaa vielä kaksi asiaa: ensinnäkin huomaa miten ison pakaralihas kiinnittyy laajasti tractus iliotibialikseen ja toisekseen huomaa, että tractus iliotibialis on käytännössä, siis todellisuudessa, vain paksumpi osa leveää reiden peitinkalvoa (fascia lataa), joka on paksuimmillaan reiden etu -ja ulkopinnalla ja ohuimmillaan reiden sisä- ja takapinnalla, mutta peittää tasaisesti kuitenkin koko reittä. Pakaralihaksen kiinnittyminen tractus iliotibialikseen tekee tästä sidekudosrakenteesta yläpäästään oikeastaan torakolumbaarisen faskian pinnallisen osan jatkumon alaraajassa.

Nyt pääset avaamaan tractus iliotibialiksen, ja saatat joutua käyttämään tähän hennolla otteella veistä, tekemällä pienen viillon fascia latan pintaan niin, että saat ujutettua sormet tractus iliotibialiksen ja m. vastus lateraliksen, yhden nelipäisen reisilihasryhmän lihaksista, väliin. Voit jatkaa näin koko tarctuksen pituudelta kunnes olet saanut koko tractuksen irti molemmin puolin lihaksen pinnasta.

Tässä välissä voit hypistellä käsissäsi tractus iliotibialista, nyt avattuna ja irroitettuna ympäristöstään, mutta vielä kiinni lähtö- ja kiinnitys kohdissaan. Tämä saattaa olla ensimmäinen vaihe (kokemukseni mukaan on) kun henkilö epäuskoisena tunnustelee rakenteen paksuutta, lujuutta ja konsistessia ja ajattelee mielessään, tai ääneen, että tätäkö nyt pitäisi siis venyttää, tai ”irroitella rullaamalla yms?…jep, jep..”

Tässä vaiheessa kiinnitä huomiosi hentoon harsomaiseen kudokseen jota on tractuksen ja lihaksen välissä ja saatoit huomata tuota samaa kudosta jo ihonalaisen rasvan ja kalvon välissä.

Ja onneksi olkoon! Olet saanut faskian auki ja työssä on mennyt noin 5-25 minuuttia riippuen siitä, kuinka tottunut faskioiden availija olet. Työvälineiden lisäksi suosittelen suojakäsineitä ja suojavaatetusta työn ajaksi.

Siinä se. Ken haluaa ryhtyä avaamaan faskioita, niin hänelle voin sanoa, että antoisaa ja mielenkiintoista on, mutta ei varsinaisesti suoraan paranna kenenkään liikkuvuutta, tai poista ”jumitiloja” vaikka Jumppa-Pirkko ja Puntti-Jamppa kuinka kovasti yrittäisi niin väittää. Enkä kavahda, vaikka kuinka kipakka täti olisi sanomassa, tai paksuniskainen mörökölli väittämässä vastaan. Minä kynäniska pidän tässä asiassa puoleni fysiologiaan perustuen.

Olen itse saanut kunnian tehdä anatomian opetustyötä tänä vuonna yhdeksättä vuotta, joten tiedän mistä puhun. Olen osteopaatti, AMK ja teen kliinistä asiakastyötä päätyökseni, sen minkä koulutus- ja opetustehtäviltäni ehdin, tai silloin, kun itse en ole kursseilla oppimassa lisää.

Päiväni täyttyvät siis erilaisista kireyksistä, jäykkyyksistä, jumitiloista, kivuista yms. ongelmista, joihin ammatikseni etsin ratkaisuja.

Osteopatiassa faskiat eivät ole mikään uusi muoti- ilmiö, vaan sidekudos ja faskiat on tunnistettu ja tunnettu osteopatiassa noin vuodesta 1874 asti merkittävänä anatomisena rakenteena kehon toiminnan, terveyden, liikkumiskyvyn ja manuaalisen hoidon kannalta ja osteopaattiset hoitotekniikat faskian(kin) osalta ovat kehittyneet pitkään osteopatialle tunnusomaisiksi tarkoiksi, kevyiksi ja tehokkaiksi.

Mutta miksi sitten sanotaan, että faskioita voidaan avata jne?

En minä tiedä. Viimeksi eilen törmäsin keskustelussa väittämään, että LPG hoitolaitteella saa ”kivasti faskiatkin auki”. Ja tänään ne saa taas kertoman mukaan foamrollerilla ja tennispallolla auki.

Ei saa. En keksi muuta, kuin että näissä tapauksissa anatomian ja fysiologian perusteiden hallinta on sangen hataraa ja ollaan innostuttu yhdestä kudoksesta ja hyvää tarkoittava innostus on samentanut loogisen järjen ja saanut unohtamaan perustiedon fysiologiasta ja anatomiasta.

Nykyaikaisen faskia- trendin alullepanijana on ollut sinänsä aivan anatomian, lääketieteen ja osteopatian alan arvostettu tutkimustyö ja pyrkimys selittää esimerkiksi manuaalisen ja fysikaalisen hoidon vaikutuksia faskioiden osalta ja toisaalta tehdä uusia löytöjä ja selvittää vielä paljon tuntemattomia mekanismeja erilaisten hoitojen ja liikehoitojen taustalla.

Faskia on sidekudoksen yksi yleisimmistä olomuodoista ihmisen kehossa ja faskiasta on vielä jaoteltavissa omia alatyyppejään. Tässä käsittelen lähinnä kliinisesti merkittäviä ja yleisimmin vastaantulevia faskiaalisia kudostyyppejä.

Kaikki sidekudokset koostuvat selkeästi kahdesta pääkomponentista, soluista ja soluväliaineesta. Soluväliainetta on  sidekudoksissa yleensä eniten ja soluväliaineen koostumus määrittää sidekudoksen fysikaaliset ominaisuudet. Soluväliaine koostuu ns. perusaineesta sekä sen joukossa sijaitsevista säierakenteista. Säikeet ovat pääasiallisesti kudosta  lujittavaa tyyppi I kollageenia ja kimmoisuutta antavaa elastiinia.

Sidekudoksen rakenne-osien suhteellinen jakaumasta riipppuu eri sidekudostyypeillä on erilaiset fysikaaliset ominaisuudet. Toiset sidekudokset ovat hyvin myötääviä ja muovautuvia, toiset eivät taas juurikaan muovaudu edes kovan fysikaalisen paineen, tai venytyksen alaisena. Kaikista lujin sidekudos tunnetaan tuttavallisemmin luuna. Luussa on sidekudokselle ominaisesti kollageeni tyyppi I, ja on pitkälle erikoistunutta sidekudossta, jossa soluvälitilassa on epäorgaanisena aineena kalsiumfosfaatia ja välissä verisuonia.

Esimerkkejä heikosti muovautuvista sidekudosrakenteista ovat jänteet, nivelsiteet ja merkittävä osa lihaskalvoista, joita harhoissa elävät ajattelevat putkirullalla ja ties millä milloinkin muokkaavansa, tai avaavansa. Syynä tähän vahvaan muokkausta ja venytystä vastustavaan sidekudosrakenteeseen on tiiviisti järjestäytynyt tyyppi I kollageeni, jonka tarkoitus on antaa kudokselle veto- ja puristuslujuutta.

Myös ihon kerroksista verinahka (dermis) on runsaasti verisuonitettua tiivistä sidekudosta, sama kerros, josta tehdään esimerkiksi eläimen nahasta tehtyä vaatteita, laukkuja, vöitä jne. , joten voit ottaa vaikka nahkavyön, tai laukun ja yrittää alkaa venyttämään sitä käsin. Kudos on siis samaa, paksuus vaihtelee ja useimmat ihmisen tuki- ja liikuntaelimistön faskiat ovat paksumpia, kuin ihon verinahka ja vetolujuudeltaan jopa paljon kestävämpiä.

Ilman tätä tiiviiden sidekudosten tarjoamaa lujuutta kehomme ei pysyisi edes kasassa. Sidekudokset ovat nimensä mukaisesti sitomasssa rakenteita toisiinsa ja samalla tukikudoksia, joiden tehtävänä on pitää kehomme yhtenäisenä, toimivana, yksikkönä ja välittää suuriakin voimia kehossamme ja suojata herkempiä rakenteita, kuten sisäelimiä.

Osteopatiassa nimetään klassisesti faskian tehtäviksi neljä P:tä ( Packagin, Posture, Protection, Passageways). Suomeksi siis faskia rajaa esim. lihaksia aitioihinsa, esimerkiksi sääressä, tai reidessä. Jos reittä ei ympäröisi leveä peitinkalvo, reiden lihaksen roikkuisivat velttona alas ja ympäriinsä, vailla ulkoista tukea, tehden reisilihaksista toiminnallisesti huomattavasti heikommat. Faskia lata toimii siis luonnon painepöksyinä, jotka olivat tässä hiljattain muotia treenimaailmassa.

Faskia tarjoaa asentoa ylläpitäville rakenteille tukea, kuten esimerkiksi torakolumbaarinen faskia, jonka tehtävänä on jakaa keskivartaloon kohditsuvia suuria voimia ja säädellä vatsaontelon sisäistä painetta, toimiessaan syvimmillä kerroksillaan esim. poikittaisen vatsalihaksen kiinnityskohtana. Torakolumbaarinen faskia ympäröi selkälihaksia, niin, että selkälihasten voimantuotto- ominaisuudet ovat optimaaliset ja suojaa selän rakenteita jakamalla suuriakin voimia suurelle pinta-alalle ja usealle lihakselle. Esimerkiksi jännittyessään syvä poikittainen vatsalihas auttaa tuottamaan vatsaonteloon painetta, joka tukee selkää nostoissa ja parantaa voimantuotto- ominaisuuksia esimerkiksi raskaissa nostoissa, tai kyykyissä.

Viimeaikaisten tutkimusten valossa faskian ominaisuuksista on muodostunut aikaisempaa tarkempi kuva, moniulotteisesta kudoksesta, jolla on useita erilaisia tehtäviä.

Nykyaikainen tutkimus tukee vahvasti faskian olennaista roolia laskimopaluun ja lymfaattisen nestekierron edistäjänä (Passageways)  (Caggiati, 2000), ja  biomekaanisen kuormituksen tasaajana lihasten ja jänteiden kiinnityskohdissa, kuten akillesjänteessä, tai tenniskyynärpään oirealueella, lihaksen kiinnityskohdassa (Benjiamin et al., 2008), (Langevin et al., 2001; Langevin,2006).

Faskia on myös tiheasti hermottettua kudosta ja on olennaisna osana mukana liiketuntoaistimuksen synnyttämisessä ja täten liikekoordinaation olennainen osa (Vleeming et al., 1995, 1996; Stecco L., 1996, 2004; Stecco L. and Stecco C., 2009) On arvioitu, että noin 70% lihasjännityksen voimasta välittyy lihas- jänne liitoksen välityksellä jänteen kiinnityskohtaan, mutta jopa 30% lihasten tuottamasta voimasta välittyy lihaksia ympäröivien sidekudosten kautta edelleen muihin lihaksiin. Näiden biomekaanisten ja neuraalisten ominaisuuksiensa takia faskian ajatellaan vaikuttavan olennaisesti lihastoiminnan synergiaan (Huijing et al. (2003)

Jos taivutat seisoma- asennossa selkä pyöreänä ylävartaloasi kumaraan, sormia kohti maata, on havaittu, että normaalisti toimiessaan selkälihakset rentoutuva mennessäsi riittävän kumaraan (niiden sähköisesti mitattava toiminta hiljenee) ja olet tuolloin käytännössä torakolumbaarisen faskian ja muiden sidekudosrakneteiden varassa, jotka pystyvät varsin hyvin kannattelemaan sinua tässä asennossa ja helpotttavat takaisin suoristautumista seisoma- asentoon.

Selän lihasten toimiessa poikkeavasti, esim. selkäkiputilanteesa ja stressitilanteessa lihasten sähköinen aktiivisuus ei sammukaan selkälihaksista, vaan selkälihasten jännitys pysyy yllä koko kumartumisen ajan. Tällöin selkälihakset toimivat yliaktiivisesti tuottaen mm. ylimääräistä painettta torakolumbaariseen faskiaan ja aiheuttaen väsymiskipua alaselkään pitkittyvän jännityksen ja aineenvaihdunnan estymisen takia ja heikentäen lihasten synergista toimintaa liikkeessä, tehden liikkumisesta kömpelöä ja jäykkää. Tässä tilanteessa selkälihaksesi eivät muuten ole kireät (fysikaalinen ominaisuus) vaan jännittyneet, (fysiologinen, toiminnallinen ominaisuus).

Faskiakerrosten välitilat tarjoavat myös kulkureitit verisuonille ja lymfasuonille, jotka puolestaan huoltavat lihaksia niveliä, hermoja, sisäelimiä ja muita kudoksia.

Nyt voit palauttaa mieleesi reiden faskiaa avatessasi havaitsemasi harsomaisen aineksen lihasten ja kalvojen ja lihaskalvojen välitilassa. Tuo harsomainen aines on myös faskiaa, koostumukseltaan samaa, kuin muutkin sidekudokset, eli soluja ja soluväliainetta, säikeitä ja vettä. Nimeltään löyhää, tai areolaarista sidekudosta.

Tässä kudoksessa on merkittävä ero tiiviiseen sidekudokseen syntyy solujen, väliaineen ja säikeiden jaukautumisesta ja järjestäytymisesä. Harsomaisen rakenteen saa aikaaan epäsäännöllisesti ja harvaan järjestäytyneet säikeet (kollageeni ja elastiini enimmäkseen) ja kuten huomaat tuo kudos on hyvin muokkautuvaa ja konistenssiltaan geelimäistä. Elävällä ihmisellä, jolla kudosnesteet ovat vielä siellä missä pitääkin, eli kudosten väleissä ja soluissa, tuo harsomainen sidekudos, löyhä, tai areolaarinen sidekudos nimeltään on hyvin vesipitoista. 

Löyhä sidekudos on  merkittävää kudosta muutenkin kuin fysikaalisten ominaisuuksiensa puolesta. Kudoksesta löytyy lymfosyyttejä, monosyyttejä, plasmasoluja, erilaistumattomia mesenkyymisoluja ja rasvasoluja.  Tästä voidaan päätellä, että tällä löyhällä areolaarisella sidekudoksella on merkittäviä immunologisia ja kudosvaurion korjaukseen liittyviä tehtäviä.

Tässä löyhässä sidekudoksessa on havaittu olevan myös runsaasti adrenergisiä hermoston hermosäikeitä, jotka todennäköisesti säätelevät verenvirtausta lihaskalvoissa ja välitilan löyhässä sidekudoksessa (Benjamin, 2009., Stecco et al. 2008). Adrenergiset hermot ovat reaktiivisia adrenaliinille ja noradrenaliinille, sympaattisen hermoston välittäjäaineille. Sympaattinen hermosto aktivoituu stressitilanteissa, ja näissä faskiaalisissa ja lihaskudoksten ympärillä sen tehtävä on säädellä verenkiertoa ja veren virtausta.

On siis loogista olettaa, että faskiassa sijaitsevilla hermopäätteillä on vaikutusta stressivasteeseen ainakin paikallisesti ja hetkellisesti kudoksessa ja esimerkiksi kipu, jota voidan helposti aiheuttaa foamrollaamalla kovasti, tai hieromalla kovaa on stressori, joka vapauttaa näihin kudoksiin välittäjäainetta, joka heikentää verenviertausta ja kudoksen hapensaantia. Tämä stressin aiheuttaman lihasjännityksen lisäksi, niin onko vielä ihme, että lihakset ovat kovat, kipeät ja väsyneet?

Joten, paljon on merkittävää ja mielenkiintoista uutta tietoa faskiasta, sidekudoksesta ja kehosta, mutta mikään tutkimus, tai edes fysiologisesti uskottava mekanismi ei tue faskian avaamista terapeuttisessa tarkoituksessa sen enempää manuaalisesti, putkirullalla, palleroilla, tai LPG- imurilla.

Ja jos jollain vielä kaihertaa tämä asia mieltä ja vetää creep- deformation- kortin esiin, niin kyllä, tuo on minulle kyllä tuttu ilmiö liittyen kudosten muodonmuutokseen venytyksen, tai muun paineen alaisena yleensä ajan funktiona.

Creep deformaatiokaan ei kuitenkaan tuota pysyviä muodonmuutoksia sidekudoksiin ja lihaksiin, sen enempää venyttämällä, kuin rullailemallakaan. Muutokset kudoksessa palautuvat ennalleen tunnissa tai useamman tunnin aikana riippuen kudoksesta (noin tunti takareiden lihaksissa, useampi tunti akillesjänteessä) (Lederman, 2014)

Ajattele asiaa näin: jos ne voimat, jolla hetken päivästä rullailemme, tai oleskelemme hieronnassa ”avaamassa sidekudoskalvoja” saisivat aikaan olennaisia muodonmuutoksia kehossamme, niin silloin olisi syytä olettaa, että esimerkiksi takamuksemme ja selkämme muokkautuisi hyvin nopeasti tuolin, tai minkä hyvänsä istuimen muotoiseksi, vain siksi, että lantioomme kohdistuu huomattava, usein hierontaa, tai rullailua kovempi paine  esimerkiksi istuessamme. Tai minkä muotoisia olisimmekaan yön nukuttuamme sängyssä?  Tämä tekisi meistä jotain Barbababa- kummajaisia, jotka eivät pysyisi missään muodossa, vaan muuttaisimme aina muotoamme suhteessa siihen, minkälaisia voimia kehoomme kohdistuu.

Ja vieläkin on hämmennyksen tuska kaihertaa mielessä ”mutta, mutta..” sanojen kaikuessa mielessä vannoo kokemuksen nimeen, niin, en kiistä kokemusta, en siitä että rullailun yms. jälkeen tuntuu mukavammalta, tai että kudos, jota on juuri käsitelty tuntuisi pehmeämmältä käsittelyn jäljiltä.

Itseasiassa se tuntuu. Lähinnä se on lihas, joka tässä pehmenee yhdessä lihasten välissä olevan geelimäisen aineen muuttuessa juoksevammaksi. Ja tämä asia on mitattavissa yksinkertaisella painemittarilla, mutta tuokaan muutos ei sinänsä ole kovin pitkäkestoinen. Kaikkihan tietävät ilmiön, että hieronnan, tai putkirullailun jälkeen tuntuu vähän aikaa mukavammalta, vähemmän jäykältä ja mahdollinen kipukin on lievittynyt, olotilan palatessa tunneissa- päivissä samaan kuin ennenkin. Toki jopa lyhytkestoinen paineenvaihtelu kudoksessa edesauttaa rentoutumista ja hiusverisuoniston verenkiertoa, kunhan otteet lihakseen/ faskioihin tehdään oikein.

Venytyksen ja todennäköisesti myös rullailun ja palloilun tuottaman tuskan (kipu ja tuska ei muuten ole mittari käsittelyn tehokkuudesta, vaan päinvastoin) helpottuminen ajan kanssa näyttäisi nykytutkimuksen valossa enemmän psykofyysiseltä muutokselta, kuin mutokselta käsiteltävässä kudoksessa.( Lederman 2014)

Tästä käytetään venytyksen yhteydessä nimitystä stretch tolerance, ja on hyvin mahdollista, että rullailun ja voimakkaan hieronnan suhteen ilmiö on sama; henkilö alkaa sietämään paremmin vennytyksen/ hieronnan/ rullauksen tuottamaa epämukavuutta.

Kun viskoelastista (kuten lihasta ja ympäröivää pehmeämpää sidekudosta) rakennetta leivotaan ja möyhitään vähän aikaa, niin rakenne muuttuu enemmän pehmeäksi ja vähemmän kimmoisaksi olettaen, että tämä rullaus, tai hieronta tehdään oikein.

Olen huomannut, että useimmat hierojat ja rullailijat rullailevat lihaksen yli aivan liian nopealla tahdilla, jotta mitään olennaista muutosta lihaksessa ehtisi tapahtua.

Tämä johtuu lihaksen ja sidekudoksen elastisesta komponentista, joka ottaa voiman vastaan ennen, kuin viskoosi elementti (geelimäinen aine) pystyy painumaan pois paineen alta aiheuttaen paineen vaihtelua kudokseen. Siksi hierojat, joilla ei ole kiire mihinkään saavat parempia tuloksia kuin Teho- Touhot, tai ”let´s get it over with” asenteella rullailevat ihmiset.

Ainiin. Ja mitenkä ne lihakset, joita ei ikinä hierota, rullata, venytellä, tai muuten möyhennetä. Hiipiikö huoli puseroon näiden lihasten elämästä, vai herättääkö muunlaisia ajatuksia? Käykö näille lihaksille kalpaten, kun niitä ei käsitelläkään, tai venytetä ja vanuteta. On nimittäin erittäin epätodennäköistä, että ahkarakaan faskian käpistelijä, tai möyhentäjä ehtisi kaikkia lihaksia kalvoineen möyhentää.

Poikkijuovaisia, siis luustolihaksia ihmiskehossa on noin 700, riippuen laskutavasta ja anatomisista variaatioista. Valveutunut hieroja, tai manuaaliterapeutti on tietonen ja kiinnostunut noin 200- 300 lihaksesta. Loput noin 400 lihasta ovat sellaisia lihaksia, joihin ei pääse käsiksi, joista suurin osa ammattilaisistakaan ei ole edes kuullutkaan, eikä siten kohdista noihin lihaksiin mitään spesifisti kohdennettua käsittelyä.

Joten herää luonnollisesti kysymys, mitä näille lihaksille ja niitä ympäröiville faskioille käy? Ovatko ne tuomittu lyhenemään ja kiristymään, koska niitä ei ikinä kopeloida? Ja toisaalta, miksi nostetaan framille aina samat lihakset: lonkankoukistajat, rintalihakset, pakarat, selkälihakset ja syvät vatsalihakset yleisimpien joukossa? Niin ja takareidet tietysti. Ovatko nämä lihakset jotenkin tärkeämpiä VIP- lihaksia, toisten ollessa ihan tavallisia lihaksia, jotka joutavat olla omissa oloissaan?

Lihasten ja kalvojen käsittelystä puhun tässä samassa yhteydessä siksi, että käytännössä toista ei voi käsitellä vaikuttamatta toiseen. Yleensäkään kudoksia ei voi eikä kannata erotella spesifisyyden nimissä, kun kehomme toimii kuitenkin kokonaisuutena. Suuren faskian ilosanoman kirjan kirjoittaja Thomas Myers on todennut osuvasti lihaksista ja sidekudoksista, että ilman sidekudoksia, lihakset olisivat konsistenssiltaan lähellä smoothieta, jota voisi kaataa kuppiin.

Kuinkas nyt suu pannaan? No suu on helpointa pitää ihan tavallisessa asennossa, ei kannata purra hammasta, siitä tulee päänsärky. Mutta kannattaa sen sijaan lukaista tämä johtavan faskia- tutkijan kirjoittama artikkeli faskian muokkautumisesta, jossa tarjolla on fysiologisesti uskottavampi mekanismi, kuin ehkä tähän asti vallalla ollut biomekaaninen selitysmalli.

http://www.somatics.de/schleip2003.pdf

VIITTEET:

Caggiati A. (2000) Fascial relations and structure of the tributaries of the saphenous veins. Surg. Radiol. Anat. 22: 191-196.

Chila, A. (2011) Foundations of Osteopathic Medicine; 74-92.

Huijing P.A., Baan G.C., Rebel G.T. (1998) Non-myotendinous force transmission inrat extensor digitorum longus muscle. J. Exp. Biol. 201: 683-691. Huijing P.A. (1999) Muscular force transmission: a unified, dual or multiple system? A review and some explorative experimental results. Arch. Physiol. Biochem. 107: 292-311.

Langevin H.M. (2006a) Connective tissue: a body-wide signalling network? Med. Hypotheses 66: 1074-1077.

Stecco C., Porzionato A., Lancerotto L., Stecco A., Macchi V., Day J.A., De Caro R.(2008a) Histological study of the deep fasciae of the limbs. J. Bodyw. Mov. Ther.12: 225-230. Stecco C., Porzionato A., Macchi V., Stecco A., Vigato E., Parenti A., Delmas V., Alde-gheri R., De Caro R. (2008b) The expansions of the pectoral girdle muscles onto the brachial fascia: morphological aspects and spatial disposition. Cells Tissues Organs 188: 320-329.

Stecco C., Gagey O., Belloni A., Pozzuoli A., Porzionato A., Macchi V., Aldegheri R.,De Caro R., Delmas V. (2007) Anatomy of the deep fascia of the upper limb. Second part: study of innervation. Morphologie 91: 38-43. Stecco C., Porzionato A., Lancerotto L., Stecco A., Macchi V., Day J.A., De Caro R.2008a) Histological study of the deep fasciae of the limbs. J. Bodyw. Mov. Ther.12: 225-230.

Vleeming A., Pool-Goudzwaard A.L., Stoeckart R., van Wingerden J.P., Snijders C.J.(1995) The posterior layer of the thoracolumbar fascia. Its function in load transfer from spine to legs. Spine 20: 753-758.

Yahia H., Rhalmi S., Newman N. (1992) Sensory innervation of human toracolumbar fascia, an immunohistochemical study. Acta Orthop. Scand. 63:195-197.

15 vastausta artikkeliin ”Faskia- terveys- ja liikunta-alan uusin hullutus?”

  • Olipahan avautuminen. Hirveästi tekstiä ja paljon sisältöä mutta vielä enemmän tunnetta.

    Toimin itse myös alalla ja ymmärrän mitä yrität sanoa. Tavallinen kaduntallaaja ja ehkä myös suurin osa ammattilaisista, joilla ei ole syventävää koulutusta faskioiden maailmasta ei välttämättä jaksa lukea alkua pidemmälle tai he eivät edes ymmärrä kontekstia ja heille jää päällimmäisenä vain mieleen, että kalvot on huuhaata ja niille ei kannata tehdä mitään. Pointtisi jää myös hyvin vahvasti lukijan oman havainnointikyvyn varaan mikä myös osaltaa aiheuttaa runsaasti hämmennystä. Eli suomeksi.. aloitat raflaavalla otsikolla (mikä on valitettavasti ainoa asia mitä 98% lukijoista tästä artikkelista näkee) sekä todella kovalla kritiikillä lihaskalvoja ja termiä ”kalvojen avaaminen” kohtaan. Tämän jälkeen kerrot suuren määrän faktaa mutta lopussa ei ole minkäännäköistä ratkaisua (paitsi linkki vieraskieliseen ammattisanaston osaamista vaativaan tiedostoon). Itselleni jäi päällimmäiseksi kuvaksi, että sinua henkilökohtaisesti vain häiritsee termi ”kalvojen avaus”.

    Tämä on mielestäni hyvä esimerkki huonosta – tunteella tehdystä artikkelista, joka sekoittaa Pertti Perusasiakkaan maailmankuvaa ja ohjaa hänet epätietoisena todennäköisesti arvauskeskuslääkärien ja kipulääkkeiden ihmeelliseen maailmaan. Myös pitkään alalla ollut Kalevi Klassinen hieroja on vähän ihmeissään tämänkaltaisesta tekstistä.

    Tämä vain positiivisessa hengessä tulevaisuutta ajatellen.

    • Kiitos Janne kommenteistasi.
      Ensinnäkin hyvä, että ymmärsit mitä yritin sanoa. Se oli tarkoituskin ja nyt on ainakin yksi lukija, joka on ymmärtänyt mitä ”yritin sanoa”.

      Sanoit: ”Tavallinen kaduntallaaja ja ehkä myös suurin osa ammattilaisista, joilla ei ole syventävää koulutusta faskioiden maailmasta ei välttämättä jaksa lukea alkua pidemmälle..

      Tavallista kaduntallaajaa on vaikea määritellä tässä kontekstissa, mutta olen kyllä hyvin tietoinen, ettei jokainen kadulla kulkeva ihminen ole edes kiinnostunut koko aiheesta, enkä olettanutkaan kaikkien ryntäävän lukemaan tuota tekstiä samalla innolla, kuin iltapäivälehden lööppiä Vesa Keskisestä ja Cicciolinasta. Väitän kuitenkin että kaduilla kulkee yllättävän paljon itsenäiseen ajatteluun ja päättelyyn kykeneviä ihmisiä.

      Mutta ”ehkä myös suurin osa ammattilaisista, joilla ei ole syventävää koulutusta faskioiden maailmasta ei välttämättä jaksa lukea alkua pidemmälle tai he eivät edes ymmärrä kontekstia ja heille jää päällimmäisenä vain mieleen, että kalvot on huuhaata ja niille ei kannata tehdä mitään.”

      Mitä ammattilaisia ne sellaiset ovat?

      Mutta kummastelen syvästi ”ammattilaista”, joka ei jaksa lukea alkua pidemmälle. Tuohan viittaa siihen, ettei kyseistä niin sanottua ammattilaista kiinnosta koko aihe, tai sitten he odottavat haavi auki jotain valmiiksi pureskeltua puppua. Se on ihan ok.
      Ei kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita kirjoittamistani aiheista, mutta jos viittaat fysikaalisen-, tai manuaalisen hoidon, tai liikunnan alan ammattilaisiin, jotka noita faskioita olevinaan availevat ja milloin mitenkin käsittelevät ja jorisevat sekavia kireyksistä ja muusta, niin silloin he ovat niitä, jotka aiheuttavat hämmennystä ja ihmetystä.

      Heille, jotka eivät jaksa/ viitsi perehtyä aiheeseen sen syvemmälle, on netti pullollaan ”five easy movements to…”- tyyppisiä instant artikkeleita, mutta miten noiden artikkeleiden esittämistä jutuista voi olla mitenkään varma, että ne perustuvat mihinkään todelisuuteen, jos lukijan perusosaaminen on jo valmiiksi hataralla pohjalla?
      Tällöin tulee syyllistyneeksi täysin auktoriteettiin vetoamisen- ja tietämättömyyteen vetoamisen argumentaatiovirheeseen. Olen törmännyt tähän useita kertoja työssäni: argumentit ovat muotoa: ”no, kun se sano”, samalla ehkä vedoten samalla instant fix- ratkaisun esittäjän auktoriteettiin.

      Tietysti tekstissäni esiintyvät viittaukset ovat myös tavallaan auktoriteettiin vetoamista, eikä suinkaan aukoton virhepäätelmien suhteen, mutta taustalla vaikuttaa osteopatian perusopinnoissa luotu pohja anatomian ja fysiologian osaamiseen, jonka uskoisin/ toivoisin olevan jokaisen manuaalisen/fysikaalisen/liikunnan- alan ammattilaisten toiminnan perusta. Myös esitettyjen argumenttien arviointikyky ei ole mitenkään pahitteeksi lukiessaan mitä tahansa tekstiä, esimerkiksi juuri kirjoittamaani artikkelia.

      Ensinnäkin, mikä ammattilaisia estää ottamasta asioista selvää ja perehtyä ammattinsa perusasioihin (anatomiaan ja fysiologiaan esim.) kunnolla?

      Toiseksi, eivät sidekudos ja faskiat mikään uusi löydös ole. Faskioiden ja sidekudosten koostumus ja olemus on ollut pääpiirteittäin tiedossa jo yli sadan vuoden ajan, eli aivain perus- anatomiasta ja fysiologiasta tässä on kyse.Jos he eivät ymmärrä edes kontekstia, niin sitten vikaa on varmaan sekä lähettimessä, että vastaanottimessa :), edellyttäen, että suomenkieli on heidän äidinkielensä.

      Itse kohtaan hämmennystä ja ihmetystä vastaanotollani päivittäin, kun vastaanotolleni tulee asiakas, jolle on aivan suuri yllätys, että hänen lonkankoukistajansa, tai rintalihaksensa eivät olekaan kireät, tai kyykkäämisen vaikeus ei johdukaan jäykistä nilkoista, joita kaikkia on niin urakalla möyhitty, venytetty, vanutettu ja ties mitä useamman vuoden ajan.

      Tässä vaiheessa asiakkaat vielä ensimmäisenä syyttävät itseään liian laiskasta venyttelystä, tai lihashuollosta,tai sukuviasta, tai mummon huonosta selästä, kun minkäälaisia muutoksia ei kaikesta äheltämisestä huolimatta ole kuukausiin, tai vuosiin tilanteessa tapahtunut. Millä muulla alalla hyväksytään näin huono tulosvastuu tehdystä työstä?

      Omassa työssäni ainakin pyrin alussa asettamaan asiakkaan kanssa tavoiteet työlleni (tai oikeastaan yhteistyöllemme) ja jonkinlaisen aikarajan, jossa muutosta alkutilanteeseen pitäisi olla havaittavissa. Jos mitään muutosta lähtötilanteeseen nähden ei ole tapahtunut osteopatia- jakson jälkeen vastaanotollani, saati jos tavoitetta ei ole alkuunkaan, niin miten kummmasssa kukaan täysipäisenä pystyy siinä vaan vatkaamaan faskioita ja mobilisoimaan olemattomia kireyksiä ja jatkamaan hommaa hamaan tappiin, kunnes hoitava taho kyllästyy ja asiakkaalta loppuvat rahat? En tarkoita, ettei kireyksiä olisi ikinä ollenkaan kenelläkään, tehtäköön se nyt selväksi, ettei jää väärinkäsitystä. Mutta joka tapauksessa kai nyt jokaisen työllä, joku tarkoitus ja tavoite on, etiikan lisäksi, myös mainitsemillasi ammattilaisilla.

      Jatkat”Pointtisi jää myös hyvin vahvasti lukijan oman havainnointikyvyn varaan mikä myös osaltaa aiheuttaa runsaasti hämmennystä.

      Tuo oli karkea oltus ja yleistys, joka ehkä kuvastaa omaa reaktiotasi tekstiin. Ehkä hämmennyit?

      Jokaisen viestin merkitys on sen herättämä reaktio. Tämä reaktio on tietysti jokaisella yksilöllinen. Viestin merkitys jää täten aina yhtä vahvasti lukijan oman havainnointikyvyn varaan.

      Minusta tämä on toivottavaa. Minusta on toivottavaa se, että ihmiset joutuvat vaivaamaan päätään edes hiukan pohdinnalla ja päättelyllä ja jos se aiheuttaa hämmennystä, niin en pidä hämmennyksen aiheuttamista ollenkaan pahana. Hämmennyksestä voi syntyä oivalluksia, tai jopa kysymyksiä.

      Pystyn kuitenkin perustelemaan sanomani muun muassa fysiologisin ja anatomisin perustein. Kaikkea en tietenkään tiedä, ja silloin kerron avoimesti aukostani tietämyksessäni.

      Ja: ”heille jää päällimmäisenä vain mieleen, että kalvot on huuhaata ja niille ei kannata tehdä mitään” on esimerkki siitä, minkälaisia merkityssisältöjä ihmiset itse luovat mielessään lukiessaan tekstiä. Ymmärrän kyllä, että ulosantini ei välttämättä ole aina niin kovin selkeää, vaikka siihen pyrinkin.

      Missään kohdassa kirjoitusta en kuitenkaan esittänyt mitään tuon suuntaista väittämää.

      Toteat itse vielä, että kerron suuren määrän faktaa. No, eikö se faktan kertominen sitten tarjoa minkäänlaista ratkaisua? Jos odotit, että tarjoan tässä jonkun viisi niksiä faskioiden käsittelyyn, niin en näe siinä mitään mieltä. Otaksun, että lopputulos olisi se, että lukijakunta toteaisi, että ”se Kari Suomalainen sanoi, että pitäisi tehdä niin ja näin.”

      Ei sellainen lisää kenenkään ymmärrystä asiasta, eikä herätä pohtimaan itse asioita ja on aivan taivaan sama, mitä kehotan tekemään, jos ei ymmmärretä, mihin koko homma edes perustuu. Tämä alamme on aivan jo ääriään myöten täynnä ammattilaisia, jotka esittävät niksejä ja kikkoja ja menetelmiä vailla minkäänlaisia perusteluita.

      Jos jotain final solutiotionia odotit, niin sitä varmaan saa vielä odottaa, koska kaikki asiat eivät ole aivan päivänselviä tutkijoillekaan, mutta nykytiedon valossa vaikuttaa vahvasti siltä, että faskian muokkaus ja kehon liikkuvuuden muutokset ovat enemmän ja suurimmalta osaltaan neurologisia tapahtumia, kuin biomekaanisia muutoksia tiiviissä sidekudoksessa (joka on paitsi hyvin tiukkaa ja tiivistä, niin myös hyvin hidasta muokkautumaan fysikaalisten voimien vaikutuksesta).

      Havaittavat muutokset kuitenkin esimerkiksi osteopaattisissa tekniikoissa, hieronnassa, tai vaikka liikunnassa ovat kuitenkin hyvin paljon tätä nopeampia ja vaativat merkittävästi vähemmän voimaa.

      Olet oikeassa siinä, että minua häiritsee termi ”kalvojen avaus” ja muut perusteettomat väittämät ja termit, joita nimenomaan ammattilaiset viljelevät. Kokemukseni mukaan nimittäin tämä johtaa siihen harhaan, että ihmisillä on jatkuvasti jokin paikka tiukkana, tai kireänä ja vaativat avausta.

      Olemattomien kireyksien jynssääminen edes ja takas on juuri ehkä Kalevi Klassisen hierojan hommaa, jos hän ja muut ammattilaiset eivät kykene ymmärtämään vierasperäistä (englanninkielistä) ammattisanastoa (joka on kai lähinnä anatomista terminologiaa ja onneksi opetettiin meille aikoinaan urheiluhierojakoulutuksessa, niin, että emme jääneet Kaleveiksi), niin silloin ei kannata ainakaan ottaa julkisesti puheeksi asioita, joista ei ymmärrä hölkäsen pölähtävää.

      Ja en ollenkaan ymärrä miten tämä artikkeli horjuttaa perusasiakkaan maailmankuvaa niin perusteellisesti, että se johdattelee henkilön lääkärin vastaanotolle ja kipulääkkeiden ihmeelliseen maailmaan. Ikäänkuin tällaisten vastakohtien asettaminen ylipäätään olisi jotenkin mielekästä.

      Ilmeisesti sinulla ei ole kovinkaan selvää käsitystä lääkärien arjesta ”arvauskeskusissa”, joka on mielestäni vastenmielisen alentava nimitys niitä ihmisiä kohtaan, jotka tekevät joka päivä töitä ihmisten terveyden eteen ja ihmishenkien pelastamiseksi.
      Muista, että nuo arvauskeskus- naiset ja miehet ovat anatomiansa ja fysiologiansa lukeneet ja jos haluaisit esimerkiksi esitellä manuaaliset ja fysikaaliset hoitomuodot jotenkin uskottavina ja varteenotettavina aloina vaikkapa lääkäreille, niin suosittelen lämpimästi, että mainitsemasi ammattilaiset motivoituisivat tutustumaan anatomiaan ja fysiologiaan edes perustasolla.
      Se olisi nimittäin sangen noloa hölötellä lämpimikseen lööperiä jostain faskioiden availusta ja muusta ihmiselle, esimerkiksi lääkärille, tai anatomian opettajalle,liikuntafysiologlle yms., joka on paitsi varmasti opiskellut nuo peruasiat, ovat myös hyvin harjaantuneita erottamaan perättömän hölötyksen vakavasti otettavasta tiedosta. Tuota vakavasti otettavaa tietoa ja tutkimuspohjaa kuitenkin on olemassa, koska lähdeviitteissäni mainitsemat artikkelien kirjoittajat ovat suurelta osin lääkäreitä, tai anatomian alalta tohtoriksi väitelleitä ihmisiä.

      Lopuksi, en kokenut kyllä mitään suuria tunteita tuota tekstiä kirjoittaessani, mutta on vain hyvä, että jonkin verran tunnetta on mukana keskustelussa, koska silloin syntyy parhainta keskustelua ja oppimista. Positiivisessa hengessä, tulevaisuutta ajatellen ;)

  • Kiitos Kari. Jaksoin lukea loppuun saakka. En tiedä johtuiko siitä, että takana on sekä liikunnan alan että hierojan opinnot, mutta mielessäni se ei muuta sanomasi tärkeyttä.

    Liikunnan ja hyvinvoinnin aloilla hypeaallot vievät helposti hyökyjen lailla mukanaan myös monen ihan loistavalla järjenjuoksulla varustetun osaajan. Kun guru puhuu, guruja kuunnellaan – ja uskotaan jopa varauksetta.

    Olen aina kuulunut epäilijöihin ja saanut usein kuraa niskaan, kun tieteen valkotakkiin puettu huuhaa ei uppoa ja kapinoin vastaan. Valitettavasti asiantuntijuuteni ei ole riittänyt perusteluksi, enkä niitä ole mukavuudenhalussani jaksanut lähteistä varmistella. Hienoa, että löytyy asiaa tuntevia ihmisiä, jotka niin tekevät, jakavat osaamistaan ja tyydyttävät meidän muiden tiedonantoa!

  • Mielenkiintoinen, joskin vähän pitkä bloggaus. Itselle jäi vähän epäselväksi, että onko rullailu ja muu mobbailu nyt turhaa vai ei.

  • Kaipailin myös ratkaisua tilityksen päätteeksi.
    Oleellista lienee eri rakenteiden ”liuku” toisiinsa nähden. Kyllähän pinalliseen faskiaan voidaan käsittelyllä vaikuttaa. Ihokin normaalisti liikkuu kun sitä liikutellaan. Esim arvet (kiinnikkeet rakenteiden välissä) haittavat tätä liukua. Jos käsittelyllä liuku paranee ja elastisuus lisääntyy (vaikka sitten lpgllä), niin mikä ongelma?

    Tuskin iliotibialikseen on vaikutusta möyhimisellä, mutta miksi tukevaa rakennetta pitäisikään saada löysäksi? Rullaa sitten vaikka pelkkä pakara.
    Eiköhön ongelma selvinne monipuolisella liikkumisella / laajojen dynaamisten liikeiden kirjolla. Palautuminen kannattanee myös huomioida.

    Viestin merkitys on sen aikaan saama reaktio (oliko tuttu määritelmä?).
    Usein eri ammatiryhmien välillä eri termeille on erilaiset määritelmät. Siltä pohjimmiltaan tämä faskia löpinäkin vaikuttaa. Rakenteita joilla on eri tehtävä / toimivat eripaikoissa eri tavalla on hieman vaikea yleistää yhteen muottiin.

  • Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Olen osin samaa mieltä kuin ensimmäinen kommentoija, että aika paljon ainakin tämmöiselle aktiiviliikkujalle asioita jäi vielä aika paljon epäselväksi.

    Voisitko lyhyesti kommentoida muutamaa asiaa:
    – jos rullailut, pallot tai hieronta on turhaa esim reiden faskian osalta, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Vai tarvitseeko tehdä mitään? Ainahan se on arka, kun sitä käsitellään, kuten totesitkin.
    – jos ihmisellä on hankaluuksia suorittaa vaikkapa normaali takakyykky täydellä liikeradalla ja mainitsemasi liikkuvuus harjoitukset eivät tuota tulosta, niin mikä on paras keino? Mainitset neurologiset tapahtumat oleellisiksi, mitä ne voisi kyykyn kohdalla tarkoittaa käytännössä? Ei kai tämmöiset ihmiset kuitenkaan ole tuomittu loppuiäkseen huonoiksi kyykkääjiksi? Kai liikkuvuuteen on jotain tehtävissä?
    – olen käynyt suht paljon osteopaatin vastaanotolla ja ollut kovin tyytyväinen saamaani hoitoon. Osin jäi semmoinen kuva, että mielestäsi tietyt hoidot ovat ”turhia” monille asiakkaista. Mihin hoitomuotoihin itse keskityt vastaanotoillasi?

    Korostan, että en ole alalla, mutta omaan hyvin pitkän käytännön harjoittelun ja siksi kysymyksenikin ovat kirjoitettu maallikko kielellä.

  • Moikka.

    Teksti oli mielenkiintoinen ja aiheellinen. En ole minkään alan osaaja vaan se tavallinen kaduntallaaja. Itselle asia on ollut erittäin ajankohtainen viimeiset kolme vuotta, on kokeiltu foamaamista, hierontoja, sähköä yms. Ja aina kivut vain palaavat eli apua ei ole löytynyt.

    Tarinani on seuraavanlainen, olen kilpaurheilija. Kolme vuottasitten minulla todettiin välilevytyrä 4-5 nikaman välissää, prolapsi painoi kuympaakin hermokanavaa, kivut olivat valtavat. No ajanmittaan pullistuman aiheuttamat kivut alkoivat helpottamaan, mutta riesaksi jäi krooniset lihaskivut jalkoihin. Eli minulla on päiviä milloin ei ole kipuja, mutta pääasiassa vietän elämääni kipujen kanssa. Liikkuessa kivut helpottavat, mutta levossa kipuja on melkein koko ajan. Kipuilu yleensä minun tapauksessani alkaa lähentäjistä, mistä se siirtyy reiden ulkosivuille josta se kipeyttää alaselän. Muuallakin kipuja esiintyy, mutta nuo ovat ne pahimmat paikat. Lääkkeitä on tullut viime vuosina popsittua rekka-autollinen ja nyt kunnallissessa jonossa ihmettelemässä miten tästä elämäänsä jatkaisi.

    Kiitoksia hyvästä lukuelämyksestä.

  • Vastaan nyt ensin Anselmille ja Oskulle. Heitä huolettaa lähinnä se, onko foamrollaus, hieronta ja ”tietyt hoidot” turhia.

    Sanoinhan, että jos kirjoitus herättää hämmennystä ja hyviä kysymyksiä, se on tehnyt tehtävänsä, ja tässä tapauksessa tuonut hyvin olennaisia ja perustason ongelmia pintaan.

    Ensin Osku pureutuu osuvasti asian ytimeen niputtamalla mobilisaation ja foamrollauksen molemmat mobilisaatioksi kysymällä ”onko rullailu ja muu mobbailu nyt turhaa vai ei.” Rullailu EI ole mobilisaatiota.

    Mobilisaatio on liikettä, joko passiivista (esim. osteopaatin tuottamaa) tai aktiivista (henkilön itsensä tekemää) liikettä, tai liikkumista. Tavoitteena mobilisaatiolla on yleensä mobiliteetin paraneminen.

    Kuten hyvin voi huomata foam rollauksesta tapahtumana, niin siinä todellakin liikkuminen on parhaimmillaankin rullan päällä pyöriskelyä ja könyämistä, joka ei takuulla lisää liikkuvuutta mitenkään tavoitteellisesti, tai merkittävissä määrin ja pysyvästi.

    Lyhyt vastaus Anselmin ensimmäiseen kysymykseen reiden lihaskalvosta: ei tarvitse tehdä mitään erityistä, jos ainoa ongelma on se, että reiden lihaskalvot/ lihakset ovat arat rullatessa ja/ tai hierottaessa. Otaksuen tässä kontekstissa tietysti sitä, että henkilö esim. treenaa. En tarkoita sitä, että ei tarvitse tehdä mitään = maata vaan sohvalla :)

    Seuraavaksi Anselmi tuokin esiin hyvin konkreettisen ongelman, jota näen ja myös korjaan miltei päivittäin työssäni:

    ”Jos ihmisellä on hankaluuksia suorittaa vaikkapa normaali takakyykky täydellä liikeradalla ja mainitsemasi liikkuvuus harjoitukset eivät tuota tulosta, niin mikä on paras keino?”

    Tähän on helpompi vastatata. Yritän olla mahdollismman selkeä ja pitää vastaukset ymmärrettävinä. Jos tulee joku termi/ asia, jota ei ymmärrä, kannattaa kysyä toki.

    Takakyykky täydellä liikeradalla ei onnistu. Mistä sellainen johtuu? Sanotaan nyt yksinkertaisuuden vuoksi ja sen perusteella, mitä näen työssäni: kyykky ei onnistu täydellä liikradalla.

    Oletan tämän tarkoittavan kyykyn syvyyttä/ vartalon pystyasennon pettämistä, joka estää esim. voimanostokriteerit täyttävän kyykyn syvyyden: ”reisien yläpinta lonkkanivelen kohdalta on alempana kuin polvien yläosa.”

    Kyykyn liikemekaniikan ongelmat ovat kohtalaisen yleinen syy ja 90% henkilöistä epäilee, että syy on ”kireät nilkat, tai pohkeet tai lonkat..jne” kireät jotkut kuitenkin. Tästä syntyy juuri yksi perusasia, johon halusin ihmisiä herätellä lukijoita tuossa kirjoituksessa.

    Syynä ei noin 90% tapauksista olekaan kireät mitkään, vaan kysymys on liikkeen hallinnan ongelmasta, eli käytännössä henkilö ei osaa mennä syvälle kyykkyyn pysyen samalla vakaasti pystyssä, vaan meinaa kaatua selälleen, tai nenälleen kyykyn syvyyden ylittäessä tietyn pisteen.

    Tähän ratkaisuna monet tinkivät hyvästä tekniikasta ja taivuttavat ylävartaloa huomattavasti eteenpäin, tai toisilla toimii ratkaisuna lankku kantapäiden alle.

    Ja liikkuvuutta pyritään lisäämään juurikin paljon hälyä aiheuttaneella faomrollauksella, joka ei tasan varmasti paranna kyykkyliikkuvuutta yhtään mihinkään. Syy on yksinkertainen (tämä on sitä neurologiaa) opit sen mitä teet.

    Ensinnäkään kyykyllä ja rullan päällä pyöriskelyllä ei ole mitään tekemistä keskenään, joten kyykky on ja pysyy teknisesti/ liikelaajuudeltaan vajavaisena vaikkka rullailisi hamaan tappiin. Sen takia ratkaisut pitää olla sellaisia, jotka muistuttavat mahdollisimman läheisesti sitä syvää kyykkyä.

    Tämän ongelman ratkaisuksi ei käy se toinen vaihtoehto, mitä valitettavan usein kuulee tapahtuvan valmentajien ja ohjaajien toimesta: ”öööö…jaa…ai kyykky ei onnistukaan vai? No rullailet kato niitä kireitä pohkeitas ja reisiä ja kyykkäät vaan niin kyllä se siitä…”. Tällainen ratkaisu on erittäin yleinen, kun valmentaja yllätetään odottamattoman ongelman edestä.

    Tässä oletetaan ensinnäkin asiaa tarkemmin tutkimatta, että kyseessä todella on, jokin kireysongelma, joka johtaa kyykkyliikkuvuuden/ tekniikan puutteeseen. Tuon asian tutkiminen ja selvittäminen, että johtuuko ongelma todella kireydestä, kestää maksimissaan noin 2 minuuttia, jos tietää, mitä tekee.

    Tästä seuraa se surullinen tilanne, että kyykkääjä alkaa kieli keskellä suuta vuoroin kitumaan rullien päällä ja vuoroin kyykkäämään huonolla tekniikalla, ratkaisuja, joista kummastakaan ei ole mitään iloa. Huonoa toistamalla ei nimittäin yhtäkkiä taianomaisesti synny hyvää.

    Tässä vaiheessa ammattilaisen pitäis kyetä löytämään liikkuvuusongelman syy ja tarjoamaan harjoite tai pari, jotka parantavat kyykkyliikkuvuutta.

    Nyt huomio siihen, että puhun tässä liikkuvuudesta, joka ei ole sama asia, kuin notkeus, tai joustavuus. Taikina voi olla notkeaa ja kuminauha joustavaa. Nämä ovat fysikaalisia ilmiöitä.

    Ihmisen liikkuvuus koostuu sen sijaan useasta eri osatekijästä: tasapaino, koordinaatio, liikkeen sulavuus/ rentous, kehon ja liikkeen hallinta, voima, liikkeen nopeuden hallinta, liikelaajuuden hallinta ja kestävyys.

    Harjoitteet, jotka parantavat kyykkyliikkuvuutta, eivät automaattisesti paranna esimerkiksi maastavedon tai rinnallevedon liikeongelmia. Saattavat parantaa, mutta suurella todennäköisyydellä ei paranna.
    Tämä on taas sitä neurologiaa, kun aivomme oppivat jotain, niin opittu liike muuttuu tutuksi ja sitä kautta helpommaksi.

    Jos yhtäkkiä pakasta vedetään uusi liike, jonka ei tarvitse olla muuta, kuin siirtyminen takakyykystä etukyykkyyn, niin aivoille hermostolle tämä on taas uusi tilanne, jossa ehkä joudutaan uudelleen menemään saman kaavan kautta, kuin aikaisemminkin; opettelemaan uusi liikemalli, (ainakin osittain, sillä onhan kyykyissä nyt jo jotain samaakin) jossa paino asettuu eri kohtaan, tasapainovaatimukset ja vaatimukset kehon liikkuvuudelle muuttuvat.

    Oli kyseessä sitten liikkeen hallinnan ongelma, tai oikea kireys, niin liikkuvuutta parantavia harjoitteita pitää tehdä joka päivä saadakseen aikaan muutoksia liikkuvuudessa.

    Motorisesti (neurologinen asia) harjoitteita pitää toistaa usein, liikkeen ollessa puhdas ja hallittu, mutta vain vähän kerrassaan, jotta hermosto pystyy ottamaan muutoksen vastaan. Tässä mielessä enemmän kerrallaan ei ole parempi, vaan usein toistettuna liike alkaa muuttamaan suhteellisen nopeasti henkilön kehonhallintaa, joka johtaa progressiivisesti haastavampiin suorituksiin, kunnes ollaan tekemässä kyykkyä hyvällä tekniikalla ja liikelaajuudella.

    Tähän prosessiin menee yleensä joitakin viikkoja. Jos harjoitteita ei tehdä tarpeeksi usein (päivittäin) niin eteneminen on hidasta ja jos harjoituksia tehdään vain satunnaisesti, niistä ei ole mitään hyötyä.

    Oletetaan että kyseessä on oikea jäykkyys ja kireys. Tämän toteamiseen todellakaan ei mene kovin kauaa aikaa. Yksilöitä, kun olemme, niin yksilöllisiä ovat syytkin ja kehon osat, joissa jäykkyyttä/ kireyttä on.

    Tästä syystä ei ole olemassa mitään yleispäteviä jeesusteippiratkaisuja (foamrollaus, tai lankku kantapäiden alle) vaan jäykkyyttä vähentävät harjoitteet on suunniteltava yksilöllisesti ja tavoitteenmukaisesti. Tässä esimerkkitapauksessa suhteessa kyykkyyn.

    Kireyden/ jäykkyyden korjaamiseksi harjoitteita pitää myös tehdä usein toistuvasti ja harjoitteita voidaan annostella enemmän kerrallaan, mutta kuitenkin toistuvasti, koska ollaan kilpailemassa kehonosan kireyttä, tai jäykkyyttä vastaan.

    (Tästä käytetään ilmaisua competition in adaptation), eli taas ollaan muuttamassa kehon toimintaa, niin silloin liikkuvuutta lisäävän harjoittelun pitää olla riittävän usein toistuvaa, että muutosta tapahtuisi. Esimerkkinä tästä on tutkimus, jossa CP vammaisten lasten akillesjänteen ja pohkeen kiristymistä haluttiin ennaltaehkäistä valmistamalla heille yölasta, joka piti pohjetta ja akillesjännettä venytyksessä.

    Näillä lapsilla oli alaraajassa jäykkähalvaus, jossa nilkka oli jatkuvasti ojennettuna (plantaarifleksiossa).
    Arvioitiin aikaa, kuinka kauan tuon lastan piti vähintään olla jalassa, että kudosten kiristyminen saatiin hidastumaan/ pysähtymään: tulos 6 tuntia. Käytännössä CP vammaisilla lapsilla ei ole mitään olennaista vikaa (vielä ainakaan tuossa vaiheessa) lihaksessa, vaan kysymys on neurologisesta ongelmasta.
    Kuitenkin tuo tutkimus kuvaa hyvin sitä, miten paljon vastavoimaa määrällisesti ja ajallisesti vaaditaan, että kudosten joustavuus muuttuisi pelkästään mekaanisesta näkökulmasta.

    Toisessa tutkimuksessa tehtiin terveille ihmisille takareiden venyttelyohjelma, jota he toteuttivat 6 viikon päivittäistä takareiden venyttelyä, jonka jälkeen pitivät 4 viikkoa totaalista taukoa venyttelystä. Lopputulos: venyttely odotettavasti lisäsi takareiden joustavuutta, mutta neljän viikon tauon jälkeen takareiden venyvyys oli palautunut takaisin lähtötilanteeseen.

    Tästä voi todeta sen, että siinä vaiheessa kun hyvä syvä kyykkyliikkuvuus on saavutettu, heitetään hiiteen se lankku sieltä kantapäiden alta, mitä pikemmin sen parempi.

    Kehomme sopeutuu siihen, mitä sille tarjoillaan. Jos kyykkyä tehdään lankku kantapäiden alla, niin voi varautua siihen, että kyykkyä joutuu sitten tekemään lankun kanssa jatkossakin.
    Lankku itseasiassa myös muuttaa kehon painopistettä ja korjaa joillain ihmisillä tasapainon puutetta, eikä pelkästään anna myönnytystä kireille pohkeille, tai akillesjänteille.

    Anselmi: ”Mihin hoitomuotoihin itse keskityt vastaanotoillasi?” Vastaan, etten mihinkään erityisesti. Osteopatiaa on äärimmäisen vaikea määritellä toimenpiteiden, tai tekniikoiden kautta.

    Ota esimerkiksi vaikka oma ammattisi, ja ala kuvailemaan sitä kaikkien työvaiheiden ja niissä mahdollisesti käytettävien työvälineiden kautta, niin ihmiset eivät takuulla saa kovin selkeää kuvaa siitä, mitä teet.

    Jos sen sijaan vastaat kertomalla ammattisi ja tarpeen tullen täydentämällä vastaustasi kuvailemalla esimerkiksi ongelmia, joihin tarjoat ratkaisun, niin ihmiset ymmärtävät varmasti paremmin, mistä on kysymys.

    Tai kuvitteellisesti, pyydä lentäjää kuvailemaan työtään työvaiheiden kautta, niin putoat kärryiltä heti ensimmäisten vaiheiden kohdalla :)

    Osteopatian perustana on anatomia ja fysiologia ja työ on näiden tietojen soveltamista käytäntöön.
    Näin on tietysti lääkärinkin, fysioterapeutin ja vaikkapa fysiikkavalmentajan työ. Kaikki meistä lähestyvät asioita hiukan eri näkökulmasta, joten itse ainakin teen aktiivisesti paljonkin yhteistyötä eri ammattilaisten, mm. edellämainittujen ammattilaisten, kanssa.

    Jotkut osteopaatit toki ovat erityisen kiinnostuneet/ mieltyneet/ erikoistuneet johinkin tiettyyn menetelmään ja suosivat sitä. Toiset ovat erikoistuneet johonkin asiakasryhmään esimerkiksi lapsiin, tai urheilijoihin. Itse en varsinaisesti ole valinnut erikoistuvani mihinkään erityisryhmään, mutta pieniä lapsia en hoida, vaan lähetän lapset kollegoilleni, jotka pieniä lapsia osaavat hoitaa paremmin, kuin minä.

    Käytännössä iso osa asiakkaistani on urheilijoita ja liikkujia ja se olikin yksi syy, miksi kirjoitin tuon blogitekstin. Kun noita asioita tulee vastaan vastaanotollani jatkuvasti.
    Esimerkiksi näin: kysyn, ”teetkö/ teettekö liikkuvuusharjoittelua osana treeniä?” (Kyseessä saattaa olla kuntosalitreenaaja, CrossFit- treenaaja tai moni muu). Vastaus ”juu, kylllä me tehdään.” Kysyn, minkälaista liikkuvuusharjoittelua teette? Vastaus ”no me rulllaillaan, ja pallon kanssa ja kepin kanssa vähän pyöritellään”.
    Ja kuinka ollakaan, henkilö tulee usein vastaanotolle liikkuvuusongelman kanssa. Liikkuvuusongelma on saattanut äityä kivuksi, kun on tehty huonolla liikkuvuudella liikkuvuutta vaativaa harjoittelua. Tähän yleensä asiakas vielä lisää ”vaikka minä KUINKA rullaan ja kaikkea, niin silti ei vaan tunnu paranevan tuo liikkuvuus.”

    Tämä ongelma syntyy siitä, että ihmisille syötetään liikkuvuusharjoitteluna rullailua ja puolivillaista kepin pyörittelyä, tai vajaan liikkeen toistamista siinä toivossa, että liikkuvuus/ liike jossain vaiheessa paranisi. Huonoa toistamalla ei kuitenkaan valitettavasti tule hyvää.

    Siinä vaiheessa ainakin mielessäni totean, ”eli ette tee liikkuvuusharjoittelua”.

    Tarkempia kuvauksia ratkaisuista on vaikea antaa, kun jokainen on yksilö yksilöllisine tavoitteineen ja taustoineen, mutta peruselementit liikkuvuuden muuttamiselle ovat karkeasti tässä:

    Ensin on tavoite. Josta seuraa se, että mitä ikinä tehdäänkin, niin toiminnan/ tavoitteiden pitää olla

    Spesifiä (esim Anselmi haluaa parantaa kyykkyliikkuvuuttaan)
    Realistisesti saavutetavissa olevaa
    Muutosten pitää olla havaittavissa (sekä osteopaatin että asiakkaan, ja erityisesti asiakkaan)
    Relevantteja asiakkaan toiminnan ja tavoitteiden kannalta
    Ja saavutettavissa järjellisessä ajassa.

  • Jatkan vastausta vielä painottaen vastauksessa epälystä palloilun, rullailun ja tiettyjen toimenpiteiden turhuudesta.

    Vastaan: ei lainkaan turhaa. Kysymys on taas siitä, mitä toimenpiteillä, rullauksella, palloilulla ja hieronnalla tavoitellaan.

    Kaikille noista menetelmistä on yhteistä vaihtelevan paineen tuottaminen kudokseen. Kysymys on siis passiivisesta pumppauksesta ja tuon pumppauksen tuottamasta aineenvaihdunnan muutoksesta kudoksessa. (Aktiivista pumppausta tapahtuu lihasten vuoroin jännittyessä ja rentoutuessa liikkuessa, sekä sydämen työn ja hengityksen hengityksen tuottaman paineenvaihtelun aiheuttama pumppaus)

    Aikuisen ihmisen kehon massasta noin 60% on vettä, josta kolmannes on solun ulkoisessa tilassa ja loput solujen sisällä. Solun ulkopuolisesta vedestä osa on veren plasmassa ja osa on solujen ulkoisessa soluvälitilassa.

    Vesi toimii kehossa kuljetusväliaineena hapelle, sokerille, rasvalle, proteiineille, vitamiineille yms, soluihin. Lymfaattinen järjestelmä kuljettaa osan soluvälitilassa olevasta nesteestä normaalisti pois ja kierto jatkuu.

    Ulkoisen passiivisen pumppauksen vaikutukset kohdistuvat lähinnä soluvälitilan ja lymfaattisen järjestelmän väliseen nesteaineenvaihduntaan. Solujen sisäisen ja ulkoisen tilan välinen nesteaineenvaihdunta tapahtuu lähinnä diffuusion kautta, eikä ulkoinen paineenvaihtelu todennäköisesti vaikuta merkittävästi tähän.

    Ulkoinen pumppaus, kuten rullaus, pallottelu ja hieronta vaikuttavat siis nesteen poistumiseen soluvälitilasta lymfaattiseen järjestelmään.

    Syy, siihen, miksi aivan luonnollinen lihastyö ei tule kyseeseen/ riitä soluvälitilassa olevan nesteen poistumiseen, ja missä ulkoisesta pumppailusta on hyötyä on yleensä joko tulehdus (ei pysty, saa eikä kykene liikuttamaan kehonosaa), suhteellinen hapenpuute, tai jokin mekaaninen este nesteen virtaukselle.
    Yleensä nesteen virtauksen esteen voi aiheuttaa tulehuds, tai jokin mekaaninen este, paine matkan varrella, joka estää nesteen virtauksen.

    Tulehdusprosessissa yleensä on tarkoituksenmukaista fysiologisesti luoda olosuhteet kudosvaurion (joka yleensä on paikallisen tulehuduksen aiheuttaja) paranemiselle ja elimistö reagoi lisäämällä verisuonten seinämän läpäisevyyttä ja lisää kudosturvotusta. Eli turvotus on osa luollista paranemisprosessin alkua akuuteissa vammoissa/ rasitusvammoissa.

    Tämän seurauksena paikallinen paine kasvaa ja paine puristaa helposti tukkoon hauraat lymfasuonet (noin 6 mmHg:n paineen lisäys riittää painamaan lymfakapillaarit tukkoon.)

    Seurauksena on turvotus elimistön päästäessä alueelle enemmän nestettä , kuin sieltä pääsee poistumaan. Lisääntyneen nesteen mukana paikalle saapuu mm. valkosoluja korjaamaan, hillitsemään ja puhdistamaan tulehdusaluetta sekä nestevirtauksen estymisestä johtuva tila, jonka huomaa turvotuksena. Tässä vaiheessa mukana on yleensä myös kipua.

    Turvotustilat voivat vaihdella pienistä (esimerkiksi hermojuuren turvotus välilevyn painaessa hermoa, tai rannekanavan pinne) suuriin, joissa turvonnut alue on esimerkiksi osa lihasta, tai jänteen ympäryskudosta.

    Kysymys kuuluukin: Kannattaako tällaista tilaa hieroa, rullata, pallotella? Muistaen sen, että esimerkiksi rullaus aiheuttaa jo paineiselle alueelle vielä lisää painetta ja nestepaineen kasvaessa tarpeeksi nopeasti nesteen pääsemättä mihinkään ”pakoon” rullauksesta syntyvä paine voi aiheuttaa lisää soluvaurioita pahentaen tilannetta.

    Tällaisia tilanteita olen ollut todistamassa ja hoitamassa useasti vastaanotollani, kun henkilö on rullaillut ja pallotellut tulehdusta pahentaen jonkin lihaksen/ kudosalueen tulehdusta ja kudosvauriota hidastaen paranemista.

    Toinen vaihtoehto on suhteellinen hapenpuute, joka johtu yleensä lihaksen/ kudosalueen verenkierron estymisestä jostain syystä ja hapenpuutteen aiheuttaman kudosten happamoitumisen aiheuttama kivistys ja kipu. Entäpä nyt, rullataanko/ hierotaanko tässä tapauksessa? Ehkäpä voitaisiinkin rullata ja hieroa, toki liikkuminen yleisesti on tehokkaampaa, jos liikkumista ei ole jostain syystä erityistä aihetta välttää.

    Viimeinen vaihtoehto on nestekierron estyminen. Nestekierto (lymfanesteen paluu takaisin pois esim. raajasta kohti keskivartaloa) voi estyä vaikkapa pitkien istumissessioiden, kuten pitkien lentomatkojen, tai palaverin yms takia, tai siksi, että matkan varrella on este (yleensä takaisin) virtaukselle. Jos valtimossa on tukos, niin silloin kyseessä on jo aivan toisenlainen ongelma, joka vaatii lääketieteellistä hoitoa.

    Käytännössä tyypillinen tila voi olla sellainen missä yläraajan hermopinne (rannekanavan ahtauma, yleisin käsikirurgian toimenpide Suomessa, on vapauttaa kirurgisesti rannekanava), joka johtuukin siitä, että hartioiden kainalon ja solisluun alueella on esimerkiksi pitkittyvästä staattisesta työasennosta aiheutuva este nestekierrolle.
    Miten on? Rullataanko, tahi hierotaanko nyt ja jos rullataan ja hierotaan, niin mitä?

    Kuten voinemme todeta, tilanteet ovat monia ja ensimainitussa tulehdustilassa en suosittele paineenvaihtelua suoraan kudokseen, mutta muunlaisilla menetelmillä tilaa voidaan kyllä hoitaa.

    Toisessa tilanteessa kudoksen pumppaus on varmasti eduksi, myös rullauksen ja hieronnan avulla, mutta jos estettä ei ole liikkumiselle, niin liikkuminen, eli aktiivinen pumppaus hengityksen tehostumisineen on yleensä tehokkaampi.

    Kolmannessa vaihtoehdossa taas suora paineistaminen ja pumppailu turvotusalueellle ei ole suositeltavaa, kun taas päädytään tilanteeseen, jossa paine vain nousee kudosalueella ja alkaa aiheuttaa enemmän ongelmia kyseiselle alueelle.
    Tällaisessa tilanteessa ja varsinkin jos hermot ovat mukana merkittävissä määrin oireilussa (on puutumista ja lihasvoiman menetystä) niin pidän hierontaa, pallottelua ja rullailua liian voimakkaina ja liian epäspesifeinä tapoina hoitaa tilaa, joten siksi esimerkiksi osteopaatti saatttaa hoitaa hyvin kevyin tekniikoin hartia-, rinta-, solisluu,- aluetta.

    Vielä pari merkittävää eroa rullailun/ palloilun ja manuaalisen hoidon välillä:

    Manuaalinen hoito on aina tarkempaa, hienovaraisempaa, teknisesti muuneltavampaa, kuin apuvälinein tapahtuvat hoidot. Jo kevyt sivelytyyppinen hieronta saattaa edistää merkittävästi lymfaattista virtausta ja joissain tutkimuksissa muutos on ollu 22 kertaa parempi virtaus verrattuna lähtötilanteeseen leikkauksen jälkitiloissa ja vain noin 15 minuutin sively paransi lymfan virtausta useamman tunnin ajaksi. ( Ganong, W. F. 1981)

    Alaraajan murtuman jälkitiloissa, kun kipsi on poistettu, 75 min. ajan toistuva pumppaava paine viitenä kipsin poistoa seuranneena päivänä alaraajaan tuotti merkittävän muutoksen nilkan liikkuvuudessa (11.9astetta vs. kontrolliryhmän 1 aste viiden päivän aikana) pumppausryhmä raportoi myös huomattavasta kivun lievityksestä ja turvotusnesteen poistuma oli 170ml verrattuna kontrolliryhmän 15ml:aan. Minkäänlaista muuta mobilisaatiota koeaikana ei raajaan tehty. (Airaksinen O. 1989)

    Syvempiin kudoksiin ja paksuihin lihaksiin ulkoa tuotettava paine on sikäli ongelmallista, että lihas vaatii paineenvaihtelua ja syviin lihaksiin ulkoisella paineella, kuten hieronnalla, tai rullauksella, tai pallolla on erittäin vaikeaa päästä. Voin kertoa, että esimerkiksi syvät selkälihakset ja syvät niskalihakset ovat todella niin syvällä, että niihin on aivan mahdotonta päästä käsiksi käsikopelolla, saatika jonkin pylpyrän kanssa. Sama koskee paljon melua aiheuttanutta piriformislihasta.

    Tee näin: ojenna etusormi, keskisormi ja nimetön ja laita sormet hiukan nippuun, etusormen ja nimettömän keskisormen alle niin. että saat aikaan hieman litteän kartion- mallisen asennon. Tämän mallinen, paksuinen ja kokoinen on sinun piriformislihaksesi aika tarkalleen ja sijaitsee noin 15-20cm syvyydessä pakaran kudosten (ihon, faskian, rasvan ja muiden lihasten) alla.

    Tällöin perinteisesti turvaudutaan voimaan, mutta voima ei auta. Koska tiellä olevat kudokset eivät väistä mihinkään, ja voima kuoleutuu niihin, ennen, kuin pääsee syviin kudoksiin ja toiseksi välissä ja päällä on usein kalvoisia tiiviin sidekudoksen rakenteita, joita kuvailinkin blogissani. Ne eivät todellakaan jousta välistä pois.
    Lisäksi voimankäyttö sattuu ja riippuen tilanteesta, tämä saattaa olla harmitonta ramboilua tyyliin ”ehe ehe, joudun syömään buranaa ennen hierontaan menoa”, tai ”rullaan nykyään pebaani levytangolla, kun se on niin tehokasta”. Joissain tapauksissa tuollainen touhu on jopa vahingollista ja paranemista hidastavaa voimailua, eikä koskaan ainakaan mitenkään hyödyllistä.

    Jos voimalla päästäisiinkin vaikuttamaan syviin kudoksiin asti, niin siinä sivussa saisivat osansa voimasta vaurioiden muodossa suhteellisen hauraat lymfa- ja laskimohiussuonet, eli juuri ne rakenteet, joita pitkin kudosneste voisi päästä alueelta virtaamaan pois aiheuttamasta turvotusta ja happamoitumista.

    Syviin lihaksiin saa tuotettua kyllä paineenvaihtelua, mutta tällöin menetelmäksi ei enää kelpaa hieronta, rullaus, tai pallo. Näissä tapauksissa paineenvaihtelua pyritään tuottamaan dynaamisella liikkeellä (liikuttamalla kehonosaa/ raajaa) ja/ tai aktiivisella liikkeellä, jossa mobilisoitava asiakas itse osallistuu liikkkeen tuottamiseen.
    Aktiivinen liike on muutoinkin yleensä tehokkainta mobilisaatiota, koska tällöin mobilisoiva henkilö itse tuottaa liikkeen ja saa samalla keholta feedbackia liikkeestä (onko rento, sattuuko, onko liikelaajuus alentunut, vai normaali verrattuna toiseen raajaan jne.)

    Vielä manuaalinen vs. väline/ laitehoito: manuaalisella hoidolla on kiistattomia etuja mihin tahansa vempeleeseen nähden, joita ei vain voi mitenkään simuloida edes LPG imurilla.
    Kosketuksella, eli käytännössä manuaalisella hoidolla on mahdollista saada aikaan mm. verenpaineen ja sykkeen alenemista, käytännössä autonomisen hermoston välityksellä, joka käytännössä viittaa stressitason alenemiseen. Näitä autonomisen hermoston välittämiä vasteita kosketukseen on todettu jopa koomapotilailla, joilla syke laski suhteellisen nopeasti jopa 30 bpm.

    Myös hormonaalis- immunologisia vasteita saadaan aikaan kosketuksen kautta: mm: puolustusjärjestelmän solujen tuotannossa ja aktiviteetissa, alentaa stressihormoni- kortisolin määrää puhumattakaan kivun lievittymisestä.

    Osittain samoja vaikutuksia saadaan aikaan myös liikunnalla, mutta hiukan eri vivahteella. Manuaalinen hoito VOI olla luonteeltaan stressiä alentavaa, ja vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi kroonisissa sairauksissa, kuten reuma ja fibromyalgia. Ja manuaalinen hoito on silloinkin mahdollista ja hyödyllistä, kun likunta ei ole.
    On sanomattakin selvää, että hoito pitää olla kivuton ja muutoinkin rauhallista/ rauhoittavaa luonteeltaan ja kestää jonkin aikaa, jos halutaan saada aikaan edellämainittuja positiivisia vasteita.

    Pelkästään mekaanisena tapahtumana perinteiset hierontaotteet tutkimuksissa eivät ole lisänneet verenvirtausta lihaksessa, tai vaikuttaneet lihaksen aktiivisuustasoon.

    Eli Osku ja Anselmi: kiitos hyvistä kysymyksistä. Yhteeenvetona, kaikille tekniikoille on paikkansa ja aikansa ja myös rullauksesta ja hieronnasta ja muista manuaalisista tekniikoista ON hyötyä, kunhan tietää mitä on tekemässä ja tavoittelemassa.

    Ainakin pitää tietää, onko kyseessä turvotus, tulehdustila, verenkierron/ nestekierron häiriö ja tuottaako kyseiset menetelmät hyötyä, vai haittaa. Liikaa en voi korostaa kivun merkitystä kaikessa liikkumisessa ja kehon käsittelyssä.

    Kipu muuttaa kaiken liikkumisessamme erilaiseksi ja lähtöasetelma hoidolle on aivan eri, jos kehossa on kipua, kuin jos ei ole. Primum non nocere, kuten Hippokrateen valassakin sanotaan, eli ennenkaikkea tulisi välttää vahingoittamista/ lisä vahingon tuottamista touhuillaan :)

    Kipuun on perehtynyt hyvin syvällisesti osteopaatti, AMK Tero Honkanen, joka saattaakin kirjoittaa täällä, tai omassa blogissaan pian lisää kivusta

  • Kiitoksia kirjoituksestasi, todella miellyttävä lukea , kun kerrankin joku ottaa esille hieman syvällisempää näkemystä kehonhuoltoon muotisloganien sijaan. Tekisi mieli kommentoida useaakin kappaletta, mutta yksinkertaisena (ja laiskana :) ihmisenä sanoisin ja komppaan sitä, että olennaistahan on juuri tuo kehon alkutilanteesta selvittäminen ja mikä on hoidon (tai esim. foam rollauksen) tavoitteena. Erityisesti jos kehossa on tulehdustilaa/turvotusta, hoidon täytyy olla riittävän kevyttä. Monesti porukka vain runnoo itseään foam rollereilla tai sama efekti tulee jos hieroja ”menee liian nopeasti liian syvälle” lähestyen tilannetta, että kehoa ”hutkittaisiin pesäpallomailalla”. Aika selvää on, että lopputulos ei ole paras mahdollinen. Sanoisin kuitenkin, että noille mainitsemillesi piriformikselle ja reiden ulkosyrjälle pystyy tekemään hieronnalla erittäin paljon. ”Pysyvä” liikkuvuuden lisääntyminen edellyttää tietenkin myös asiakkaalta säännöllistä omatoimista lihashuoltoa (venyttelyä). Jos kuka hyvänsä pistettäisiin ääriesimerkkinä vaikka pakkolepoon 2 kuukaudeksi, niin kyllähän siinä kaikki ”hoitovasteet” katoavat, olivatpa ne sitten hieronnalla, foam rollerilla tai osteopaattisella hoidolla saatuja. Hieman provosoivasti voisin heittää, että kiropraktisen hoidon hoitovaste kestää luokkaa tunteja, osteopaattisen hoidon 1-2 päivää ja hieronnan ehkä max. 1 viikko. Tuohon tietenkin vaikuttaa miljoona asiaa, mikä on ollut vaivana, kuinka asiantunteva & onnistunut ko. hoito on ollut jne. Tietyllä tapaa itse uskon, että tulevaisuudessa monet tuki-&liikuntaelimistön vaivat tullaan ratkaisemaan hermostollisen tai hormonaalisen hoidon avulla. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla lisää näkemystäsi tästä aiheesta. Mitä mieltä olet esim. trigger-piste hoidoista ja akupunktiosta näin niin kuin osteopatian näkökulmasta?

    • Kiitos kaikille palautteista ja mukava tietää, että joku on saanut sittenkin luettua tekstini alusta loppuun :)

      Ville sanot, että m. piriformikselle ja reiden ulkosyrjälle (tractus iliotibialikselle?) pystyy tekemään hieronnalla erittäin paljon.
      Paljon mitä? Olen nähnyt noin yhdentoista vuoden dissektiokokemuksella, joista yhdeksän opetustehtävissä, tuon piriformis realiteetin iskevän aika voimakkaana monella vastaan. Kun se pakaran seutu on hoikallakin ihmisellä kohtuullisen paksun ihonalaisen rasvan peittämä ja sitten on vielä lihaksia päällekkäin ja lomittain siinä, toisinaan myös välissä rasvaa, niin sen m. piriformiksen löytäminen on jo monelle noin tunnin homma ja sitten, kun se löytyy, niin siinä karisee kyllä usko siihen, että tuon lihaksen pystyisi kaiken sen massan alta palpoimaan ja hoitamaan sen triggerpisteitä ja muuta. Väitän, että suurin osa ”piriformiksen” triggereitä painelevista painavat m. gluteus maksimuksen kipukohtia :)

      Oikeastaan pirformiksesta tekee mielenkiintoisen verrattuna muihin lonkan ulkokiertäjiin se, että iskiashermo kulkee m. piriformiksen alta (anterioripuolelta), joskus harvemmin haarautuen jolloin toinen osa hermoa kulkee keskeltä m. piriformista ja toinen lihaksen alta. Toinen asia, joka on saanut kiinnostumaan juuri tuosta lihaksesta, on se, että se ylittää SI- nivelen kulkiessaan, kun lihaksen origo on sacrumin ventraalisella pinnalla ja lihas kulkee sieltä kiinnittymään trochanter majoriin.

      Tästä on ajateltu, että piriformis olisi keskeinen lihas SI nivelen stabilisaattorina (osallistuen nivelen force closure toimintaan), mutta ottaen huomioon lihaksen pienen koon, ja m. piriformiksen, kuten muidenkin lonkan ulkokiertäjien sijainnin lähellä niveltä, en lähtisi liikaa laskemaan m. piriformiksen stabilisaation varaan SI- nivelen osalta, ottaen huomioon, minkälaisia voimia lantioon ja SI niveleenkin kohdistuu. Huomioitakoon vielä m. piriformiksen pääasiallinen funktio lonkkanivelen liikuttajana, tai asennon säätelijänä.
      Vähintäänkin pitää olla lonkka tukevasti stabilisoituna, että lihas pystyisi edes teoriassa tukemaan SI-niveltä, joka on rakenteellisesti niin tukeva, että jää tuskin kaipaamaan m. piriformista tuekseen.

      Pysyvällä liikkuvuuden lisääntymisellä tarkoitin tuossa lähinnä tavoitteen saavuttamista, esimerkiksi kyykkyliikkeen onnistumista. Jos kyseessä on motorisen kontrollin ongelma terveellä ihmisellä, niin silloin on kyse suunnilleen samasta, kuin pyörällä ajamisen, tai uimisen oppimisesta.
      Se ei unohdu, kun on kerran oppinut. Kuvailin kuitenkin tuossa vastauksessani esimerkiksi venyttelyn ja muiden toimenpiteiden vasteiden lyhytkestoisuutta. Sen takiahan ihmiset hierojilla käyvät usein jopa viikoittain, kun oireet helpottavat, mutta palaavat aina uudestaan.

      Mitä mieltä triggerpistehoidosta? Osteopatian näkökulmasta kyseessä on uudempi hoito/ diagnostiikkamenetelmä. Useimmmat manuaalisen ja fysikaalisen hoidon alan ihmiset pitänevät triggerpistetestiä diagnostisesti hyvin sensitiivisenä (herkkänä) osoittamaan oikeaksi epäillyn kiputilan aiheuttajan. Vastaavasti tarkkuus (spesifisyys) lienee kohtalaisen heikko triggerpisteen diagnostiikalle, eli asiakkaaalla voi olla kipua muusta syystä, kuin lihasten triggerpisteestä johtuen, mutta tutkimistapa ja kipualueen herkistyminen esimerkiksi vaikuttaa löydöksen tulkintaan ja hoidolliseen ratkaisuun.

      Triggerpisteet ovat sinänsä aika hyvin tunnettu ilmiö, mutta evidenssiä noiden triggerpisteiden olemassaolosta ei tunnu syntyvän, tutkimuksen puute, vai löytämisen vaikeus. Mene ja tiedä. Itseäni hämmentää triggerpistehommassa se, että ne perustuvat, kyllä jopa ne TriggerPoint Manualit, Travellin ja Simonsin trigger- ”raamatut” lähinnä anekdootteihin, eikä näyttöön triggerpisteiden olemassaolosta.

      Toinen asia, jota pidän hämmentävänä on se, että kipu ei tarkalleen ottaen voi olla lihaksessa. Kipu voi syntyä vain keskushermostossa ja edelleen on arvoitus, mikä saa aikaan triggerpisteen.

      Silti triggerpisteitä pidetään kuitenkin osoituksena kivusta lihaksessa. Ja totta on, että sitä jotain kivuliasta osaa painamalla saadaan kipu provosoitumaan, painetaan jonkin aikaa ja kipu saadaan helpottumaan. Onpa siitä pieni tutkimuskin, jossa sydämen syke saatiin rauhoittumaan ja verenpaine laskemaan triggerpistekäsittelyllä. Tässä se:

      The short-term effects of myofascial trigger point massage therapy on cardiac autonomic tone in healthy subjects.
      Delaney JP1, Leong KS, Watkins A, Brodie D. 2002

      Arvoitukseksi jää toki olisiko sama vaste saatu aikaan pelkällä kosketuksellakin.

      Kun kerran heität provosoivasti arvion siitä, kuinka kauan esimerkiksi minun aikaansaamani hoitovasteeet kestävät, niin vastaan provosoivasti ensin kysmyksellä: mistä tiedät miten minä tai kuka tahansa kollegoistani työtämme teemme? Ja voin lisätä tuohon, että tietyillä mittareilla mitattuna hieronnan hoitovaste kestää noin 30 sekuntia ja toisilla mittareilla mitattuna vasteita ei hieronnasta tule lainkaan.

      Akupunktio ei varsinaisesti kuulu, tai liity mitenkään osteopatiaan, mutta tietysti, jos osteopaatti omaa koulutuksen akupunktioon ja haluaa käyttää neuloja hoitonsa tukena niin saahan niitä toki käyttää. Kuten sanoin, osteopatiaa ei voida määrittää kovin hyvin menetelmien kautta, vaan paremminkin anatomiaan ja fysiologiaan perustuvan tavoitteiden ja tarkoituksenmukaisen toiminnan avulla.

  • Heip..olen hieroja/urheiluhieroja.. jaksoin myös lukea textin ja kiitos siitä!
    Avarretaan tai kommentoidaan availuista itse rullaukseen tai millä nimellä kukakin kutsuu!
    Yksi mielenkiintoinen huomio on ohjeistuksissa joissa neuvotaan ”hinkkaamaan” edestakasin rullalla jalkoja.. yhdessäkään ohjeistuksessa ei puututa paineentuoton suunnasta! Edestakainen liike ja tasainen paineentuotto löysyttää laskimoläppiä ja ei kauaakaan kun suonikohjut kaunistsvat jalkojasi.. usein alaspäin tuotettu paine on helpompi ja tuntuu tehokkaammalta! Mutta tavan ihminen ajattelee rullauksen jalkojen osalta että on tehokasta kinhan tekee/miten tekee..

    • Heip Vellu, ja kiitos jaksamisestasi :)

      Tuo edestakainen liike on kai tekninen käytännön seikka. Totta on, että esim. urheiluhierojakoulussa painotetaan paljon otteiden suuntaa.
      Kuitenkin on aika epätodennäköistä, että rullailu aiheuttaisi, tai altistaisi suonikohjuille, varsinkaan jos muita altistavia tekijöitä ei ole.

      Itse olen tarkka liikkeen nopeudesta ja ehkä turvotustilanteissa liikkeen suunnasta. Tosin, jos on kunnon alaraajaturvotukset päällä, niin totta on, että silloin rullailu voi olla aika huono idea, koska lisäpaineen tuottaminen jo paineiseen kudokseen aiheuttaa jo mainittuja solu ja verisuonivaurioita.

      Ilman turvotustakin nopeus on kriittinen asia niin hieronnassa, kuin rullailussakin. Jos käsiteltävän alueen yli jyrätään/ sipaistaan paineen kanssa liian nopeasti kudosvälitilassa oleva neste ei ehdi minnekään poistumaan paineen alta ja tekniikka jää tehottomaksi kudosnesteen aiheuttaessa yhdessä tiiviin sidekudosrakenteen kanssa paineen lisääntymisen ja ote/ rulla menee kudosalueen yli kimmoisaa neste/kalvo- aitiota vasten, joka toki voi tehdä kipeää, mutta ei mitään muuta ja kipuhan valitettavasti usein assosiodaan erheellisesti tekniikan tehokkuuteen kehoa käsiteltäessä.

      Eräs osteopaattikollegani esitti hyvän nyrkkisäännön/ analogian käsittelyn mielekkyyteen ja toimivuuteen: hän kehotti miettimään, että voisitko tehdä saman tekniikan eläimelle, samalla voimakkuudella, kivulla jne. kuin mitä teet ihmiselle.

      Mielestäni erittäin hyvä vertaus, koska hermostomme ei olennaisilta osin poikkea muiden nisäkkäiden hermostosta, sillä erotuksella, että ihmiselle voidaan kehittyneemmän kognition takia uskotella kaikenlaista :) Kaikki eläimiä hoitavat ihmiset tietävät kyllä miten käy jos eläimelle tekee jotain ”tyhmää”. Tulee puremaa, kynttä, tai kaviota aivan välittömänä palautteena.
      Meidän hermostomme reagoi samalla tavoin tuohon stimulukseen, vaikka voimmekin syödä buranaa ja irvistää kivuliaan hoidon vastaanottamisen nimissä. Hermoston reaktio on kuitenkin se, joka määrittää onko tehdystä tekniikasta hyötyä vai ei.

  • Hei! Huomaa,että et, Kari, ole tietoinen kuin oman alasi käsityksistä sekä faskioiden että syvien lihasten osalta. Fysioterapeutti ohjaa täysin toisin eli harjoitteet siirretään päivittäisiin toimiin ja niillä todella on merkitys. Faskia-tietämys on tällä hetkellä varsin toisella tasolla, kuin mitä sinä pitkässä selvityksessäsi annat ymmärtää. Perehdypä jo ammattisikin takia. Rullaus faskian avaamiseksi on menneen talven lumia, ei siitä haittaa ole, mutta vain hetkellistä hyötyä. Menetelmät ovat jo aivan toiset.

  • Kiitos! Hyvin jaksoi lukea kokonaan ihan tämmöinen maallikko. Tämä faskia hoito on nyt rantautunut eds:n hoitoon ja siksi kiinnostava aihe.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *